Palasin ajat sitten

paluu

 

Viimeiset päivät Budapestissä olivat todella sekavien tunteiden aikaa. Ihmiset soittelivat ja viestittelivät innoissaan ja kyselivät kaikenlaista paluustani ja kertoilivat kuinka heillä on ollut ikävä ja kuinka taas kohta nähdään. Halusin itsekin nähdä perheen, ystävät ja muut läheiset, mutta samaan aikaan en olisi halunnut edes lähteä. Jostain syystä aloin salata paluuahdistustani, koska ajattelin, että se olisi voinut loukata jotakuta.

Lähtöpäivä Budapestissä sujui käytännön asioiden järjestelyssä, haikeuden, mutta myös innokkuuden merkeissä. Paluuahdistuksestani huolimatta, odotin Suomeen paluultani paljon. Suomen kieltä, kotikotia, paluushokkia, televisiota, tuttuja ruokia, uutta asuntoa. Odotin, että ensimmäiset päivät olisivat ihanan, tutun kotoisia, mutta samalla eksoottisia. Luulin, että olisin niin innoissani, etten malttaisi pysyä paikallani.

Mutta kun heräsin aamulla kotikotoani, olikin vain tyhjä olo. Nousin sängystä tuntematta oikeastaan yhtään mitään. Katselin pöllämystyneenä ympärilleni ja kaikki näytti hirveän vieraalta. Seilasin hitaasti talossa ja pysähtynyt hiljaisuus tuntui raskaalta. Mulla ei ollut hajuakaan, mitä pitäisi tehdä. Keitin ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen kahvia kunnon keittimellä, eikä sekään tuntunut miltään, vaikka olin Budapestissä monesti kaivannut suodatinkahvia. Tuntui kuin en olisi koskaan missään ollutkaan, ja samalla koko paikka oli aivan outo ja vieras. Kertaakaan ajatukseni ei eksyneet kaupunkiin, josta alle vuorokausi sitten olin lähtenyt.

Menin parin päivän kuluttua paluustani töihin ja jo ensimmäisenä viikonloppuna muutimme kanssa-asujan kanssa uuteen kämppään. Tapasin sukulaisia ja kavereita. Kaikki kysyivät Budapestistä, mutta en osannut sanoa siitä mitään. En halunnut puhua koko asiasta. En halunnut edes ajatella koko asiaa. Mutta arki sujui onnellisesti töissä käyden, liikuntaa ja ruoanlaittoa harrastaen. Olin innoissani uudesta kodista ja ostelin sinne hieman juttuja.

Kun paluustani oli kulunut kolme kuukautta, olin ollut onnellisesti ajattelematta Budapestiä juuri yhtään. Yhtenä yönä ennen nukahtamista, koin kuitenkin flashbackin, jossa kävelen Budapestissä yliopistolta kotiin, Unkarin kansallismuseon ohitse. Näen museota ympäröivän aidan ja sen yli kurottavat suuret puut. Näen ihmisiä istumassa museon portailla.  Mulle tuli aivan järkyttävän huono olo. Mun pulssi oli jotain tuhat ja iski hullu paniikki käsitellä asia mahdollisimman nopeasti.

Nousin ylös sängystä ja avasin mun läppärin. Kävin läpi kaikki Budapestissä ottamani kuvat, katselin niitä, muistelin hetkiä jolloin ne oli otettu. Parhaat niistä lähetin teetettäväksi. Kaikesta siitä tuli yhtäkkiä tosi tasapainoinen olo, vaikka en mitään horjumista asian suhteen ollut mielestäni edes kokenut. Kuvaprojektin jälkeen menin nukkumaan levollisin mielin. Vaihto-opiskelu oli viimein asettunut mun elämäntarinaan asiana, joka antaa rohkeutta ja uskoa omiin kykyihin, innostaa uusiin juttuihin ja luo positiivisen kokemuksen eletystä elämästä. Tuntui että olin saavuttanut nyt vasta ne asiat, joiden takia ylipäätänsä lähdin.

 

Posti toi yli kolmesataa kuvaa pari viikkoa sitten ja niitä on ollut kiva katsella. Ehkä pian uskallan näyttää niitä jollekin muullekin.

 

VM

Milanosta Budapestiin kahdessa viikossa

Minä ja kanssa-asuja tehtiin taannoin retki Italiaan. Lensimme Budapestistä Milanoon, josta junailimme ja busseilimme itsemme Kroatian kautta takaisin kotiin. Olin haaveillut matkasta Italiaan jo pitkään ja ajattelin, että nyt jos milloin on hyvä hetki. Maaliskuussa lentoja varatessani en tosin huomioinut, että tentit osuvat juuri tähän kesäkuun alkuun. Jouduin siis ottamaan kirjat mukaan, mutta mikäs sen mukavampaa kuin lueskella hyvää kirjallisuutta alppiauringon alla. Reittimme oli seuraava: Milano – Verona- Gardajärvi– Venetsia – Pula – Zagreb- Budapest.

 Milano

Päälimmäisenä mieleeni jäi jalkapallo ja mukavat ihmiset. Ruokakaupassa ihmisten ystävällisyys oli miltei vaivaannuttavaa. Kassajonoissa meitä ennen olevat vaativat, että menemme heidän ohitseen vähäisten ostoksiemme kanssa. Tämä tapahtui järjestäen joka kerta kun teimme ostoksia.

Samana viikonloppuna Milanossa järjestettiin myös Mestarien liigan loppuottelu ja kaupungin keskusta oli täynnä jalkapallohulinaa. Tajusin ensimmäistä kertaa, että jalkapallo on oikeasti iso juttu maailmalla.

Meitä kiinnostivat Duomo di Milano ja Umberto Boccionin näyttely. Pääsimme Boccionin lipun hinnalla käymään myös tulevaisuusnäyttelyssa “2050. A Brief History of the Future” Näyttely oli pääosin kliseisen kapitalismikriittinen, mutta myös muita teemoja otettu esille. Mieleen jäi erityisesti Al Farrow’n veistokset, aseista ja niiden luodeista tehdyt, eri uskontojen pyhät rakennukset. Teosten viesti oli voimakas, mutta itseäni jäi vaivaamaan kirkon, uskon ja uskonnon samaistaminen toisiinsa. Näyttelyssä ei saanut valokuvata, mutta vierailemalla taiteilijan omilla nettisivuilla, pääsette näkemään hänen töitään valokuvissa.

milano

Verona  

 Vietimme Veronassa vain yhden vuorokauden, mutta siinäkin jo ehti nähdä ainakin Julian parvekkeen. Kiinnostavampaa oli kuitenkin nähdä se väkijoukko, joka parvekkeen alle oli kokoontunut. Parvekkeen läheisyydessä oli myös turistimyymälä, joka oli täynnä mailman rumimpia Romeo&Giuliette- tuotteita. Valitettavasti en ottanut niistä kuvaa.

giuliette

Rumista turistituotteistaan huolimatta Verona oli sympaattinen kaupunki. Kiipesimme illalla keskustan lähellä olevalla kukkulalle, josta avautui upea maisema kaupunkiin.

verona

Lago di Garda

Jos jotain olen itsestäni oppinut, niin sen, että rakastan vuoria. Mikään ei ole rauhoittavampaa kuin katsoa vuorien tummia ja tarkkarajaisia muotoja päivän hämärtyessä pikkuhiljaa yöksi. Niitä katsellessa tulee itsellekin vahva ja itsevarma olo. Elämässä on sittenkin jotain pysyvää ja vakaata, jotain mistä ei tarvitse olla huolissaan. Maisemaa katsellessani mieleeni hiipi kuitenkin epäilys vuorien järkkymättömyydestä. Pystyisikö ydinase sittenkin tekemään vuorista sirpaleita?

vuohi

mountainboat

plantation

limone

Hedelmäpuut olivat liekeissä. Kirsikat ja sitruunat syötävän hyviä. Otin pari siementä talteen. Purjeveneiden mastot saivat sisälläni syttymään myös palon purjehtimiseen. Mietin aina leikilläni, mikä olisi oma keskiluokkainen unelmani ja tulin Gardajärvellä siihen tulokseen, että mahdollisesti se olisi purjevene. Olen kuitenkin järkeillyt asiaa ja todennut, että veneen hankkiminen olisi kaikissa olosuhteissa järjetöntä. Siksi keskiluokkainen unelmani on nykyään 400 euron jättiläismäinen Totoro- pehmolelufiguuri.

Venezia

2/3 Venetsia-ajasta meni kamppailuun limonadipullon saamiseksi auki. Ostimme Venetsia- pullonkorkin avaimen, joka oli samalla avaimenperä ja hirvittävän ruma. Sokerinen kuplajuoma maistui kamppailun aiheuttamalta katkeruudelta. Toivuimme lopulta ja kiertelimme Venetsiaa ympäriinsä. Kävimme San Marcon aukiolla kääntymässä, mutta pelästyimme valtavaa turistilaumaa. Sain eniten iloa katsemalla vesilätäkössä leikkivää pikkupoikaa, jonka mielestä lätäkkö oli Venetsian siistein juttu. Hän ei välittänyt nähtävyyksistä.

venice

venetsiacriticism

Kesken kiertelymme sattui myös raju sade- ja ukkoskuuro. Meillä ei ollut sateenvarjoa, joten juoksimme ensimmäiseen eteemme sattuvaan ovisyvennykseen. Muut ihmiset olivat juosseet sisätiloihin piiloon ja meille tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus katsella sateenautioittamaa Venetsiaa.

raininvenice

Pula

Uimme meressä. Ranta oli kivinen, mutta pehmeä ja valkoinen. Näimme historiallisia rakennuksia Rooman ajoilta. Yövyimme hostellissa, jonka isäntä haki meidät bussiasemalta ja vei meidät sinne takaisin. Hän neuvotteli meille alennukset bussiin ja höpötteli kaikenlaista. Kaunis pieni kaupunki täynnä historiaa ja upeaa luontoa.

pularock

Pulaarena

Zagreb

Zagreb katedraliin ei saanut mennä hihattomassa paidassa eikä minishortseissa. Siellä ei saanut syödä jäätelöä, eikä sinne missään tapauksessa saanut tuoda koiraa. Vierailumme aikana kaikki nämä asiat tapahtuivat, mutta vain koira pakotettiin jäämään eteiseen. Juoksimme oikeastaan kirkkoon pakoon sadetta ja ukkosta. Ukkosen jyrinä kuulosti kirkossa erityisen tunnelmalliselta. Mieleeni tuli myös Disneyn elokuva Notredamen kellonsoittaja, jossa kirkko toimii Esmeraldan turvapaikkana. Muistaakseni myös silloin ukkosti.

Kävimme särkyneiden ihmissuhteiden museossa (Museum of Broken Relationships). Toisinaan tarinat pieleenmenneistä toimistosuhteista saivat hymyn huulille, mutta osa tarinoista oli sydäntä riipiviä. Kokoelmissa oli muun muassa erään äidin itsemurhaviesti, jonka hänen lapsensa oli antanut museon kokoelmiin. Mikäli Zagrebisssa tulee joskus käyneeksi, kannattaa ehdottomasti poiketa tähän museoon. Museon kahvila oli myös käymisenarvoinen. Mikäli ei poikkea Zagrebissa, voi samanlaisessa museossa vierailla nyt myös Helsingin kaupungin museossa.

Vierailemme retkillämme lähes aina myös hautausmailla ja voin vilpittömästi sanoa, että Zagrebin hautausmaa oli upein koskaan näkemäni hautausmaa. Pelkästään sen aidat olivat uskomattoman kauniit.

zagrebcemetery

zagrebcemetery

 

VM