TUKHOLMA

Elämässä on ollut kiireistä. Viimeiset kolme viikkoa olen ollut superväsyneenä ja univeloissa, mutta toisaalta olo tuntuu mukavan tehokkaalta. Kuten taisin jo aiemmassa postauksessa mainita, olen aloittanut työt ja se tuntuu ihanalta. Yritän saada kriittisimmät opiskeluasiat tehtyä kahden viikon sisään ja sitten aion nukkua 9 tuntia.  Aion eristäytyä johonkin tilaan, jossa on optimaalinen lämpötila nukkumiselle, ei ääniä, eikä auringon valoa. Vastapesty täkki ja lakanat. Sitten vaan nukun, enkä laita herätystä päälle.

Viikonloppuna kävin Tukholmassa kanssa-asujan ja parin ystävän kanssa. Retki elvytti ainakin henkisesti, vaikkei siellä mitään univelkoja saanut kuitattua. Menimme laivalla Tukholmaan, jossa meille oli varattuna pieni nukkumahuone. Vietimme aurinkoisen päivän pääasiassa ulkona kävellen ja ihastellen. Tukholma on ihana kaupunki, jossa on suurkaupungin tuntua ihan erilailla kuin esimerkiksi Helsingissä, Tampereesta nyt puhumattakaan. Se on sen verran myös etelämpänä, että kesä tulee huomattavan paljon aiemmin kuin Etelä-Suomeen. Tämän saimme kokea ka:n kanssa jo viime vuoden huhtikuussa, kun Tukholmassa puistot olivat jo vihreänä ja suomessa ei tietoakaan mistään silmuista tai kevätkukista.  Eli jos haluaa varaslähdön kesään, suosittelen Tukholmaa!

Vierailuumme sisältyi myös käynti historiallisessa museossa, jossa pääsimme katsomaan muinaisia viikinkiromuja. Mieleeni jäivät kammat ja rannekorut, joita oli paljon. Samassa museossa oli myös Ruotsin historiaa käsittelevä näyttely, joka oli ihan mielenkiintoinen. Emme olleet museossa kuitenkaan kovin kauaa, koska ulkona oli niin lämmin ja aurinkoinen sää. Mikäli olisi sattunut sadepäivä, olisi museoissa varmasti vierähtänyt useampikin tunti, koska Tukholmassa on hyvä tarjonta.

Ajelimme tunnelbanalla johonkin ja sekin oli ihan miellyttävä kokemus. Mielenkiintoista oli, että tunnelbanassa kuulutettiin asemien nimet livenä. Metron lisäksi matkustimme myös bussilla. Meillä ei ollut suunniteluna mitään määränpäätä, vaan halusimme lähinnä mennä kiertoajelulle ja siksi valitsimme satunnaisen bussin. Valintamme vaikutti hyvältä, kunnes kulkuneuvo kääntyi moottoritielle ja poisjääminen oli mahdollista vasta Gustavsbergissä eli noin 25 km päässä Tukholmasta. Ajelu oli mukava, vaikka 80% siitä olikin pelkkää moottoritiemaisemaa.

Laiva oli perus ruotsinlaiva, jossa oli ruotsinlaivan meininki ja tax free. Retkiseurueemme meni kuitenkin melko varhain nukkumaan eikä rellestänyt. Tässä muutamia kuvia Tukholmasta:

 

Vanhakaupunki

Tukholman puisto

kuja

Tyhjä katu

 

P.S Aloin pari kuukautta sitten seuraamaan Mielen minimalismia– blogia ja osallistuin samalla luomiväripaletin arvontaan, jonka pari viikkoa sitten sain tietää voittaneeni. Käykää ihmeessä katsomassa tuo blogi, siellä on juttuja eri aihepiireistä ja usein hieman erilaisesta näkökulmasta tarkasteltuna.

 

VM

Syrjitty Virkistysuimari ja aliarvostettu keskinkertaisuus

uimahalliiiikuvaa

Menen lähiuimahalliini tarkoituksena hakea hyvää oloa kevyestä liikunnasta. Viime kerrastani on jo aikaa. Olen harventanut käyntejäni huomattavasti, sillä en pidä uimahallien tavasta luokitella asiakkaitansa hitaisiin uimareihin, kuntouimareihin ja vesijuoksijoihin. En kuulu mihinkään näistä kategorioista. Olen liian nopea hitaisiin uimareihin, liian hidas kuntouimareihin. En ole myöskään vesijuoksija.

Joudun tekemään päätöksen ja menemään hitaiden uimareiden radalle. Sisimpäni sanoo, että se kuvaa tasoani kolmesta kategoriasta parhaiten. Samalla radalla kanssani on lähes uimataidottomia, jotka halveksivat minua kun uin ohitse. Kehtaa tulla leijuun taidoillaan. Hävettää. Pitäisikö uida vielä hitaammin? Hädin tuskin pysyn enää pinnalla. Levähdän altaan päässä. Katson kuntouimareiden radalle. Siellä ne vetää puolessa minuutissa altaan päästä päähän uimalakki kireänä ja lasit silmillä. Ei sinne voi mennä. On itsestään selvä asia, että niillä on oma rata. Totta kai. Nehän on melkein huippu-urheilijoita ja niiden kuntoilu on tuhat kertaa merkityksellisempää kun tällainen turhanpäivänen terveysliikunta, joka ei kasvata massaa, lisää kestävyyttä tai edistä muutenkaan mitään paitsi veren kulkeutumista aivoihin. Sosiaalinen paine hitaiden uimareiden radalla alkaa käydä niin ahdistavaksi, että menen lopulta vesijuoksijoiden alueelle. Tälle asiakasryhmälle on mitoitettu 2/3 altaan pinta-alasta, vaikka heitä poikkeuksetta on vähemmän kuin tavallisia uimareita. Täällä sitä sitten sitkutellaan ja edetään metri minuutissa. Hymyillään kun toinen vesijuoksija sitkuttaa vastaan. Terve. Onko sinullakin mukavaa? Niin minullakin.

Lähden kotiin.

Kotimatkallani ajattelen, että niinhän se menee kaikessa. Huiput ja huonot on etusijalla. Koulussa. Työssä. Salilla. Kansantanssikurssilla. Yhteiskunnassa. Tässä karkea jaottelu erilaisiin uimarityyppeihin:

Hitaat uimarit – ne joita kannustetaan ja tuetaan, jotta ne pääsisivät sille tasolle, joka mahdollistaa normaalin elämän. Pystyisivät ehkä tekemään jotain työtä, maksamaan veroja, eivätkä jatkossa aiheuttaisi enää ongelmia. Pysyisivät pinnalla. Kovalla kannustuksella ja harjoittelulla Hidas uimari pääsee hitaudestaan, joka usein onkin vain väliaikaista ja tiettyyn elämänvaiheeseen liittyvää. Tässä ryhmässä on myös yksilöitä, jotka ovat kääntäneet tappion voitokseen ja luovat menestystarinansa televisiossa. Heidän luonteenlaatunsa poikkeaa muista Hitaista uimareista, sillä he eivät halua päästä hitaudestaan. Mediumeista etenkin televisio on ottanut heidät siipiensä suojaan. Paikkoja on tarjolla monissa realitysarjoissa, joihin osallistuminen edellyttää äärimmäistä huonoutta. Kilpailu siitä, kenellä on rumin tatuointi, surkeimmat ajotaidot tai kaamein kämppä, on jo kovempaa kuin kilpailu siitä, kuka on parhain, hienoin tai asuu maailman eniten hienoimmassa kämpässä.

Kuntouimarit – niissä on potentiaalia. He saavat gloriaa ja kannustusta, jotta voisivat tulla huippuosaajiksi. Heillä oli jo äitiensä kohduissa musiikin, kuvataiteen tai urheilun lahja. Jo heidän mikroskooppisen pienissä sikiönaivoissaan syntyi uskomattomia taiteellisia tai tieteellisiä neronleimauksia. Heitä tulee tukea erityisen kovalla panoksella, koska he tulevat olemaan kunniaksi koko Suomelle. He tulevat antamaan Suomelle suurimman potin – tai vievät sen veroparatiisin.

Vesijuoksijat. Noh – ne on eläkkeellä eikä niiden tarvitse tehdä enää mitään. Ihmiset antaa anteeksi jos ne on unohtanut laittaa uimapuvun tai jos pissa lirahtaa altaaseen. Ne vaan hymyilee suihkumyssy päässä ja on söpöjä. Ne on vähän niin kun ulkona kuvioista. Ne voi pikku hiljaa unohtaa kokonaan.

Viimeisenä ja vähäisempänä ihmistyyppinä on syrjitty Virkistysuimari. Suurin osa ihmisistä kuuluu kanssani tähän ryhmään. Emme ole hyviä emmekä huonoja oikein missään. Meidän tekemisillä ei oikeastaan ole mitään merkitystä. Mitä väliä sillä on, että osaa kiinan alkeet? Tai jos osaa neuloa villasukan kahdella eri värillä? Eihän siitä saa edes rahaa. Miksi tehdä täytekakku, jossa ei ole sokerimassakuorrutetta ja marsipaanikoristeita? Mihin kilpailuun sillä muka voi osallistua? Eikö se ole ihan sama jos ostaa vaan Frödingen pakastekakun? Miksi kuluttaa itsensä ja muiden aikaa tekemällä jotain tavallista ja keskinkertaista? Virkistysuimaritkin haluavat tehdä elämästään mielekästä. He haluavat osallistua ruumiin ja hengen hyvinvointia ylläpitävään toimintaan. Osallistua sosiaaliseen kanssakäymiseen ja tulla kuulluksi ilman, että se edellyttää hakeutumista Sinkkulaivaan. Mutta ennen kaikkea Virkistysuimarit haluavat oman radan uimahalliin.

VM

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla